Nightland - Obsession (2015)

Sinfoninen death metal tuo ensimmäisenä mieleen kreikkalaisen Septicfleshin ja suomalaisen Shade Empiren. Pienen mietinnän jälkeen muistiin tulee myös vanhempi ja kauan telakalla ollut Bal-Sagoth. Jotain vaikutteita näistä kaikista ja varsinkin tuosta viimeksi mainitusta löytyy italialaiselta Nightlandilta, joka julkaisi tänä vuonna ensimmäisen albuminsa Obsession.

Levyn intro on joko elokuva- tai pelisoundtrackia muistuttava ambientmainen orkesteri-instrumentaali Benediction to Madness. Tunnelmaa nostattava hämärissä sfääreissä liikkuva aloitus ei kuitenkaan voinut millään tavalla antaa ennusmerkkiä tulevasta: pitkästä aikaa jotain Bal-Sagothilta kuulostavaa mahtipontista kuolonmetallia ja vieläpä erittäin hyvin onnistunutta sellaista. Dreamless Life yhdistelee taitavasti mainituilta yhtyeiltä tuttua sinfonista deathia, jossa on aimo annos Dimmu Borgirin kitarajunttauksia sekä melodiakulkuja, jotka kuuluvat etenkin joissain pianosoitannoissa. Seuraava Ares on vieläkin ytimekkäämpi kappale, jonka riffeissä on ihan selvää Sagothia.

Kappalemateriaali on melko hillytyn kuuloista ja hyvin selkeällä kaavalla rakennettua. Voimakkaiden sinfonioiden kyllästämien raskaampien death metal -riffien väliin isketään tarttuvia kuoroin höystettyjä kertosäkeitä, joissa ei kuitenkaan yllytä ylenpalttiseen mahtailuun, joka sopii paremmin vaikkapa Turisakselle. Yksi levyn voimakkaimpia esityksiä on upealla melodialla varustettu Icarus. Myös toinen samankaltainen Cradle of Sufferance on viehättävä teos. Suoraviivaisinta antia löytyy levyn lyhyimmästä, hieman yli kolmeminuuttisesta nimikkobiisistä.

Levyn viimeinen varsinainen kappale Last Dance of a Treacherous Mind onkin veret seisauttava kokemus. Kun muutenkin tasokkaista elementeistä kasattuun konseptiin heitetään vielä iso siivu Wintersunin kunnianhimoista Timea, on viimeinen naula lyöty arkun kanteen ja lujaa. Talviseen fantasiateemaan puettu kuolonsinfonia on niin mahtavaa kuunneltavaa, että hetkeksi aikaa unohtaa muutaman muunkin yhtyeen yltävän samanlaiseen suoritukseen. Ihan viimeinen kappale on Dreamless Lifen orkesteriversio, joka on hyvä demonstraatio metallin taustalla jylläävästä (digitaalisesta) sinfoniaorkesterista.

Vain kaksi EP:tä aiemmin julkaissut Nightland on kyllä tällä levyllään iskenyt suoraan veriseen kultasuoneen. Orkestraatio on erittäin voimakasta ja sovitettu metallisoitannan kanssa täydellisesti yhteen. Yhtye on löytänyt oman tyylinsä ja osaamisalueensa. Ratkaisut eivät ehkä ole maailman omaperäisimmästä tai kekseliäimmästä päästä, mutta pääasia on se, että homma toimii erittäin hyvin ja saumattomasti. Jos oma tyyli tästä vielä hioutuu ja personoituu voi tältä yhtyeeltä odottaa ties vaikka minkälaista sinfonisen death metalin mestariteosta. Ei sillä, etteikö tämä kolmevarttinen jo tavallaan olisi sitä.

4,5/5