 |
| CD (Digipak) 15,99€ / EMP.fi |
Levyllä on mittaa peräti 73 minuuttia ja sisältö on alusta alkaen erittäin mielenkiintoista tavaraa. Carbon Phrases esittelee sävel- ja tahtilajin vaihtoa vähän samaan sävyyn kuin Leprous, Porcupine Tree tai Karnivool, mutta kaikkein erikoisin mielleyhtymä kallistuu The Policen suuntaan. Vaikutteita tuntuu olevan niin monesta suunnasta, että on melkein turhaa sen enempiä niitä luetella. Mainittakoon kuitenkin metallipuolelta tulevat mielleyhtymät, joista tärkeimmät ovat death metalin osalta Opeth ja mustemman sekä rosoisemman ilmeen puolesta Negurá Bunget.
Kappaleet ovat todella tiukkaa tavaraa kaikkine vaikutteineen ja progekoukkuineen. Cthulhun raskas kitarariffi muistuttaa aika paljon 2000-luvun My Dying Bridea kun taas vauhdikkaampi Alter Magnitudes on kuin Insomniumin ja Arcturuksen taidokas ristisiitos. Hitaammalla ja rauhallisemmalla tunnelmoinnilla alkava Orgonism sopisi melkein Stingin itsensä laulamaksi. Steven Wilsonin tuotannostakin löytyy samankaltaisuuksia. Vokalisti Moreonin laulusuoritukset ovatkin kehujen arvoiset, kun herralta taittuu niin murina, örinä kuin puhdas laulukin. Mielenkiintoisin tyyli on silti Tom G. Warrioria vähän muistuttava matala raspiääni, joka tuo oman erikoisen lisävivahteensa muutenkin niin omalaatuiseen musisointiin.
Levyn puolessa välissä kuullaan yhteensä noin vartin kattava neliosainen Dyson Sphere. Ensimmäinen osa Mining The Oorth Cloud muistuttaa kaikessa hämärässä mahtipontisuudessaan Devin Townsendin tuotantoa. Eikä ne kolme viimeistäkään osaa siitä paljoa eroa. Nimikkokappale tarjoilee murjovia riffejä ja raakaa murinointia sekä kosmisen loppuinstrumentoinnin. Levyn ainut kokonaan instrumentaalinen välisoitto C-Value Enigma on kuin Manowarin joistain teoksista napattu kitarasooloilu, joka jää vähän irralliseksi otokseksi. Viimeisenä teoksena kuullaan erittäin tukeva ja voimakas yli kaksitoistaminuuttinen Funeral For a Continent, joka antaa aloituskappaleen veroisen värikkään ja vivahteikkaan päätöksen albumille. Viimeinen neliminuuttinen on todellista herkkua korville.
The Malkuth Grimoire on oudon kuuloinen paketti, mutta kierolla tavalla se outous on todella viehättävää kuunneltavaa. Monin paikoin tutunkuuloiset soundit ja sävelkulut on puristettu aivan omaan muottiinsa ja jälki kuulostaa kaikesta tuttuudestaan huolimatta uudelta ja tuoreelta. Varsinkin kun kokonaisuutta ajattelee debyyttinä, on miltei hämmästyttävää, miten hioutuneen ja omaperäisen soundin ja tyylin Alkaloid on saanut aikaiseksi. Tämä pistää seuraavalle levylle tolkuttoman ja kohtuuttoman korkeat odotukset, mutta näin tiukan esikoisen jälkeen on vaikea kuvitella, ettei se lunastaisi kaikkia odotteita. Kenties se ylittääkin ne. Tämä albumi on joka tapauksessa yksi vuoden ehdottomasti mielenkiintoisimpia tuttavuuksia ja huikeimpia debyyttialbumeita.
4,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti