keskiviikko 21. lokakuuta 2015

As Darkness Dies - As Darkness Dies (2015)

Ison rapakon toiselta puolelta on tullut tutuksi monenlaiset metalliyhtyeet, mutta sikäläisen heavy metalin tuntemukseni on jäänyt suht ontoksi. Aukkoa sivistyksessäni paikkaa vuonna 2011 Graven Imagena aloittanut ja sittemmin nimensä As Darkness Dieksi muuttanut heavy metal-yhtye. Yhtye julkaisi debyyttinsä vanhalla nimellä ja uuden nimen alla julkaistu nimikkoalbumi on järjestyksessään toinen.

Levyn avaaja Black Death on melko reipas hieman thrashahtava hevikappale, josta tarttuvimpana elementtinä mieleen painuu vokalisti Martin O'Brienin ehkä jopa liiankin karismaattinen ulosanti. Herran  äänestä löytyy korkeaa rekisteriä, raspia ja rouheutta kuin Bruce Dickinsonilta tai Mastodonin vokaalikolmikolta ikään. Musiikkipuoli ei valitettavasti ihan seuraa hallitsevaa laulutyöskentelyä.

Kappalemateriaali on pääsääntöisesti melko tasaista eikä kovin yllättävää tai suuria tunteita herättävää. Aloituskappaleen jälkeen kuullaan muutama keskitason biisi, mutta kuuden minuutin Ghost on jo yritystä parempaan. Kertosäkeestä löytyy voimaa ja parhaimmillaan riffeissä on niin sanottua munaa. Ensimmäisen hieman paremman kappaleen perään soiva kevyempi ja hitaampi Other Side ei sytytä. High Road ja World of Decay näyttävät kuitenkin menevän parempaan suuntaan.

Levyn kohokohdat tulevat ihan loppupuolella. Iron Maidenilta haiskahtava Life Incomplete on loistava alkulämmittely Mastodonmaiselle tykitykselle One Mistake, joka on ehdottomasti albumin tehokkain ja energisin biisi. Biisissä on juuri sitä voimakkuutta ja räväkkyyttä, mitä koko levyn ajan on toivonut olevan enemmän. Raskailla soundeilla soi myös päätöskappale Demons, joka edustaa myös levyn parhaimmistoa. Bonuskappaleeksi on repäisti kesäistä rokkitunnelmaa välittävä tylsä Far Away.

As Darkness Dies on saanut aikaiseksi ihan ok-tason heavyalbumin. Tunnin kestävä albumi ei kuitenkaan jaksa ihan täysillä viihdyttää loppuun asti, mutta tiukalla läpivetomeiningillä pärjätään sopivan keskinkertaisesti. Albumin parhaimmaksi anniksi osoittautuu raskaammat teokset, joissa myös laulaja O'Brien on kuin kala vedessä. Laulusuoritukset ovat myös kiitoksensa ansainneet. Kyllä tämä levy tarjoaa heavy metalin suurkuluttajalle ihan hyvää täytettä levyhyllyyn.

3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti