sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Oppressive - Seeds of Hate EP (2015)

Oululainen thrashia ja deathia sekoitteleva yhtye Oppressive on alkujaan perustettu vuonna 2010, mutta virallisesti toiminta alkoi pyörimään yhtyeen saavuttaessa nykyisen kokoonpanonsa vuonna 2013. Siitä seuraavana vuonna julkaistiinkin jo pari demolevyä ja viime vuoden kesällä äänitettiin viimeisin julkaisu, Seeds of Hate EP. Julkaisu tapahtui loppuvuodesta ja cd-painoskin saatiin pihalle tämän vuoden puolella.

Seeds of Hate tarjoilee reilun vartin verran ärhäkkää riffivetoista thrash-runttausta, johon on saatu lisäpotkua death metalista. Vajaan kolmen minuutin nimikkobiisi polkaisee pelin käyntiin mehevillä riffeillä ja äkäisellä murinavokalisoinnilla. Mallikaan riffipaahtamisen vastapainoksi taidokasta kitarasooloiluakin heitetään koristeeksi kappaleen loppupuolelle. Oma suosikkini levyltä on Die Tomorrow, jossa kuullaan Slayerinkin tyylistä kitarointia paikoitellen.

Vaikka biisimateriaali onkin hivenen tasapaksua, niin sen korvaa todella energinen esitys. Levyn pisin kappale The Parasite on myös erinomainen tyylinäyte yhtyeen tyylistä ja tempostakin löytyy vaihtelua, kun puolen välin paikkeilla hidastetaan tahtia. Soolo-osuuskin on EP:n parhaimmistoa. Vauhdikasta mättöä on pakattu kahden ja puolen minuutin Song of Deathiin ja päätösbiisi Warfare for the Last Rites muistuttaa jonkun verran riffiensä puolesta esimerkiksi Children of Bodomin tuotoksia.

Vaikka Oppressive ei olekaan lähtenyt uudistelemaan death/thrashin perusteita, löytyy levyltä omat viihdykkeensä. Kappaleista löytyy menoa ja meininkiä ja tuotantokin on suht hyvin viilattua. Tämä on vähän kuin Children of Bodomia ilman järjettömiä kitarasooloiluja ja koskettimistoja ja sitä voi pitää ihan hyvänä asiana. Saa nähdä, miten voimakasta tavaraa on luvassa, kun yhtyeen viimeiset asevelvolliset ovat velvoitteensa lusineet ja bändi pääsee tosissaan ryhtymään toimeen. Ensinäkymät ovat ainakin erittäin hyvät.

3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti